Prinsiippi

Suvi-Tuuli Porkka

PSYKOTERAPIA
TYÖNOHJAUS
KOULUTUS

ARVOISA MUISTISAIRAAN OMAINEN

Nämä sivut on tarkoitettu juuri sinulle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi Suomessa olevan yli 190 000 muistisairasta henkilöä ja heidän lukumääränsä kasvaa nopeasti.

Huolestuneita omaisia on moninkertainen määrä ja osoitankin kirjoitukseni sinulle, yhdelle heistä. Saat kirjoituksiani lukemalla uskoa siihen, että meillä muistisairaan kanssa tekemisissä olevilla on äärettömän suuri merkitys hänen hyvinvoinnilleen.

Muistisairas ei yritä olla mieliksi eikä teeskentele. Sinulla onkin etuoikeus olla osallisena aidossa ihmissuhteessa, josta puuttuu kaikki oman edun tavoittelu ja turhat psykologiset pelit. Voit jopa löytää muistisairaan kanssa aivan uuden ja uudenlaisen vuorovaikutuksen ja ymmärryksen tason.

Seuraa kirjoituksiani, niin kerron sinulle kaiken, mitä vuosikymmenten työ muistisairaiden parissa on minulle opettanut. Kerron myös aitoja esimerkkejä muistisairaan kohtaamisesta.

Käänteentekevä hetki

Muistisairaiden ja muistisairauksien hoito on kehittynyt huomattavasti viime vuosikymmenten aikana - ja kehittyy edelleen. Pitkällä vanhustyökokemuksella voin vain todeta, että hyvä niin.

En tee enää hoitotyötä, mutta haluni auttaa omaisia tärkeässä ja haastavassa elämänvaiheessa on edelleen vahva. Itsekin jo eläkeläisenä olen edelleen aktiivinen muistisairaiden puolestapuhuja, luen aiheesta kaiken mitä käsiini saan ja jatkan aiheesta kirjoittamista.

Tunnen vanhustyötä kohtaan vahvaa substanssirakkautta ja voin vilpittömästi sanoa, että muistisairaiden vanhusten parissa työskentely on ollut pitkän urani antoisinta aikaa.

Käänteentekevä hetki vanhustyön urallani oli 1980- ja 1990-lukujen vaihde, kun suunnittelimme Halikon sairaalaan omaa osastoa muistisairaille.

Osastomme potilaiden muistisairaus oli edennyt jo pitkälle. Realiteettiterapia ei heille enää sopinut ja kun löysimme ensimmäiset vihjeet uudesta hoitomuodosta, validaatioterapiasta, lähdimme ottamaan siitä selvää.

Validaatioterapiaan tutustuttuamme näimme tarpeelliseksi kehittää siitä kevennetyn version, joka jokaisen on helppo oppia. Validoivaksi lähestymistavaksi nimetyn menetelmän suotuisat vaikutukset omaisten ja vanhusten vointiin sekä osaston ilmapiiriin olivat huomattavat. Menetelmä saikin pian ansaitsemaansa huomiota mm. erilaisten palkintojen muodossa.

Validointi on yleiskäsite, joka tarkoittaa sen osoittamista ja vahvistamista, että jokaisella ihmisellä on täysi oikeus tuntea juuri niin kuin hän tuntee. Tunne on aina validi, eli totta, vaikka emme aina sen aiheuttajaa ymmärtäisikään.

Vuosien saatossa validoiva lähestymistapa on kaikessa yksinkertaisuudessaan saanut vankan jalansijan myös omaishoitajien keskuudessa.

Omaiset

Osaston hoitotyön lähtökohdaksi kirjasimme, että vanhuksen ja omaisten vuosikymmeniä kestänyt ihmissuhde on erityisen vaalimisen kohteena. Kaikki opittu neuvottiinkin välittömästi myös omaisille, jotta osaamattomuus tai uskalluksen puute ei muodostuisi esteeksi yhteydenpidolle vanhuksen kanssa.

Tavoitteisiin kirjattiin myös aktiivinen omaistyö, joka tarkoittaa toimimista ennakoivasti omaisia tukien. Ongelmien syntymistä ei odoteta, vaan ne pyritään ehkäisemään ennakolta.

Yhdessä omaisten kanssa loimme vanhuksille hoitoympäristön, jossa kaikki ponnistelivat vanhuksen hyväksi ilman turhia, voimavaroja kuluttavia ja vältettävissä olevia ristiriitoja. Loimme ympäristön, jossa myös omaiset viihtyivät.

”Kun päiväpaikka ei enää sopinut isälleni, hän sai paikan Halikon sairaalasta muistisairaiden osastolta. Se oli aivan ihana paikka ja hoitajat. Sellaisia paikkoja tarvitaan. Osasto 603 oli hyvä ja edistyksellinen hoitopaikka.” – Vanhuksen tytär

Muistisairaat vanhukset ja heidän omaisensa hyötyivät yhteistyöstä ja yhdessä hankitusta validaatio-osaamisesta. Merkityksetön ei myöskään ollut hyöty, joka henkilökunnalle koitui osaamisen vahvistumisesta. Se näkyi esimerkiksi henkilöstön hyvinvointikyselyissä.

Hoitotyö

Kuvasimme hoitotyön tavoitteen lainaamalla taloustieteilijöiden käyttämää panos–tuotos-mallia. Siinä organisaation tuotos on sen olemassaolon tarkoitus ja oikeutus.

Hoitotyön tavoitteelliseksi tuotokseksi kirjattiin:

”antaa vanhuksille hyvä päivä, niin hyvä, että he saavat aikaiseksi jotain sellaista, mikä tekee heidän tulevaisuudestaan paremman”.

Vanhuksille haluttiin tarjota hoitoyhteisö, jossa on mahdollista ilmaista tunteita, käsitellä menneisyyden tapahtumia niitä läpielämällä ja saada korjaavia kokemuksia.

TUTUSTU MUISTISAIRAAN OSAAVA KOHTAAMINEN E-KIRJAAN TÄÄLTÄ

PRINSIIPPI - blogitekstit 2024

Muistisairaan omainen, tämä blogi on juuri sinulle

Sanaton viestintä ja kosketus muistisairaan kohtaamisessa

Muistisairaalle aika menettää merkityksensä

Muistisairas lohduttautuu mukavilla muistoilla

Muistisairaalla on tarve palata menneeseen

Muistisairaan mielikuvat kumpuavat eletystä elämästä

Muistisairaan tavoitteena on läpieläminen

Anna muistisairaalle korjaava kokemus

Muistisairaan tunteet ja logiikka

Muistisairaan vanhuksen yksinäisyys

Muistisairaan aistit ja harha-aistimukset

Muistisairas vanhus ja symbolihenkilö

Muistisairas ja kolme kärsimyksen aiheuttajaa

Muistisairaan tarve tulla kohdatuksi

Muistisairaus, muistot ja oppiminen

Muistisairas vanhus ja traumat

Muistisairas vanhus ja häpeä

Kulttuurinen mielen ohjelmointi

Intuitio muistisairaan kohtaamisessa

Näkymätön muistisairas vanhus

Älä valehtele muistisairaalle

Älä jätä muistisairasta huomiotta

Sopeutumisvalmennusta muistisairaiden omaishoitajille

Muistisairaan itsearvostus ja omanarvontunne

Muistisairas vanhus ja kateus

Muistisairas vanhus odottaa vastakaikua

Muistisairas ja merkityksellinen elämä

Muistisairas vanhus ja kaipauksen kauneus

Muistisairaiden vanhusten hoito 1990-luvulla

Muistisairas vanhus ja katumus

Muistisairas vanhus ja kiitollisuus

Luottamus hoitosuhteessa

Sureva muistisairas vanhus

Myötätunto muistisairaan vanhuksen hoidossa

Mukautuva vuorovaikutus

Virhetulkintojen välttämiseksi

Salassapito, vaitiolovelvollisuus ja työnohjaus

Tulkinta on vain arvaus

Tunteita ja vastatunteita

Epävarmuuden sietäminen

Ei-tietäminen muistisairaan vanhuksen hoidossa

Muistisairaan yhteenkuuluvuuden tunne

Ernest Hemingway once said:

”In our darkest moments, we don’t need solutions or advice. What we yearn for is simply human connection—a quiet presence, a gentle touch. These small gestures are the anchors that hold us steady when life feels like too much.

Please don’t try to fix me. Don’t take on my pain or push away my shadows. Just sit beside me as I work through my own inner storms. Be the steady hand I can reach for as I find my way. My pain is mine to carry, my battles mine to face. But your presence reminds me I’m not alone in this vast, sometimes frightening world. It’s a quiet reminder that I am worthy of love, even when I feel broken.

So, in those dark hours when I lose my way, will you just be here? Not as a rescuer, but as a companion. Hold my hand until the dawn arrives, helping me remember my strength. Your silent support is the most precious gift you can give. It’s a love that helps me remember who I am, even when I forget.”

Muistisairauden stigma poistuu pelkoja hälventämällä – ja pelkoja pystytään hälventämään tietoa lisäämällä

Heitto ja Pirhonen (2024) kirjoittavat Burgeneria ja muita (2015) lainaten:

”Muistisairauksiin liittyviin pelkoihin nivoutuu keskeisesti myös kielteinen mielikuva, stigma. Stigman eli häpeäleiman taustalla on usein rajoittunut ymmärrys muistisairauksista sekä voimakkaat stereotypiat ja ennakkoluulot, jotka voivat johtaa karttamiseen ja jopa syrjintään muistisairauksia sairastavia henkilöitä ja heidän perheenjäseniään kohtaan. Stigma vaikuttaa kielteisesti muistisairautta sairastavien ihmisten ja heidän perheenjäsentensä elämänlaatuun aiheuttaen mm. häpeäntunteita, ahdistuneisuutta, masennusta ja alentaen toimintakykyä ja itsetuntoa.”  

Teimme 1992–1993 interventio-evaluaatiotutkimuksen Halikon sairaalan osaston 603 validoivasta ilmapiiristä. Tiesimme Suomen akatemiatutkija Juhani Iivarin julkaisseen menetelmästä ja sen ongelmista, joten pyysimme häneltä lausunnon tutkimuksen teknisestä toteutuksesta. Tavoitimme hänet Montpellieristä Ranskasta ja hän suostui pyyntöömme.

Suureksi iloksemme hän heti ensi kerran validaatiomenetelmästä kuultuaan ymmärsi sen inhimillisen ja jopa yhteiskunnallisen arvon ”kansanvalistajana”.

Lisätietoa mm.

Burgener SC, Buckwalter K, Perkhounkova Y, Liu MF. (2015). The effects of perceived stigma on quality of life outcomes in persons with early-stage dementia: Longitudinal findings: Part 2. Dementia. 2015 Sep 1;14(5):609–32.

Heitto, M. & Pirhonen, J. (3.7.2024). Muistisairauden varjosta valoon – miten vähentää muistisairauksien pelkoja ja stigmaa? https://bit.ly/4dEiqz5

Porkka, S-T., Suomi, L.H. & Suomi, L.M. (1993). Validoiva ilmapiiri. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Salon osavastuualue, psykiatrian tulosyksikkö. Hoitotyön kehittämissarja. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto.

TUTUSTU MUISTISAIRAAN OSAAVA KOHTAAMINEN E-KIRJAAN TÄÄLTÄ

OTE ARTIKKELISTA:

Porkka, S-T. (2021). Yhteyden luomisesta syvästi dementoituneeseen vanhukseen. Teoksessa K-M. Leskinen & N. Rita (toim.), YHTEYS. Psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä (s. 184–201). Espoo: Prometheus kustannus.

Yhteyden luominen (s. 192–193)

Tuohimetsä (2009) lainaa Sterniä ym. (1998), jotka kuvaavat yhdessä koettujen 3–4 sekunnin mittaisten present moment -hetkien myötä syntyvää intersubjektiivista tietoisuutta. Stern ym. toteavat, että ”minulla on oma kokemukseni sekä lisäksi toisen kokemus omasta kokemuksestani sellaisena, kuin se heijastuu takaisin toisen silmistä, äänensävystä, kasvojen ilmeestä ja vartalon liikkeistä”.  

Tuohimetsän (2009) mukaan on olemassa toimiva fyysinen simulaatiojärjestelmä, jonka avulla ihminen voi välittää toiselle pyrkimyksiään, tunteitaan ja tarkoituksiaan. Se tapahtuu tiedostamattomasti, ohjelmoidusti ja predeklaratiivisesti.

Ihminen voi fyysisen simulaatiojärjestelmän avulla päästä virittyneisyyden ja samaistumisen tilaan, joka on yhtenevä toisen henkilön kanssa. Terapeutti, joka on perillä tästä, ymmärtää, että käsitteellinen hahmottaminen ei ole keskeistä ja hoidon sävy muuttuu ratkaisevasti vähemmän autoritaariseksi. Ristiriitatilanteita tai umpikujia on vähemmän, kun terapeutti etsii biologispohjaista resonanssia potilaansa kanssa luottaen siihen, että hoito voi auttaa, vaikka oivalluksia ei syntyisikään. 

Yhteyden luominen muistisairaaseen vanhukseen tapahtuu ilmeiden, eleiden, kosketuksen ja äänen avulla. Näiden käytössä ei saa ilmetä ristiriitaisuuksia. Vanhus huomaa ristiriidan heti, ja se saa hänet varautuneeksi, jopa vetäytymään vuorovaikutuksesta. Luontevana ja vanhusta kunnioittavana kohtaamisen keinona validoiva lähestymistapa on jokaisen empatiakykyisen ihmisen opittavissa. Tarvitsee vain luopua yksinomaan realiteetteja arvostavasta asenteesta ja opetella yhteyden luomisen keinot. (Porkka, 1996; 1998; Porkka, Suomi & Suomi, 1993.)

Muistisairas vanhus kohdataan aina olettaen, että hän on sillä hetkellä orientoitunut aikaan ja paikkaan. Vasta kun huomataan, että niin ei ole, ryhdytään validoimaan. 

Rouva S. kyseli usein edesmennyttä miestään Mattia. Kun hänelle kerrottiin, että Matti on kuollut, hän saattoi sanoa: ”Ai niin, en muistanut.” Usein hän kuitenkin kivahti: ”Eikä oo, juurihan se tästä lähti.” Tämä oli merkki hoitajille siitä, että oli siirryttävä validoimaan.

Validoija keskittyy vanhukseen, siirtyy ajassa hetkeen, jota hän elää ja pyrkii tavoittamaan hänen tunnetilansa (vrt. Quinodoz, 2010, 85–86). Nonverbaalinen viestintä on sovitettava tunnetilaa myötäileväksi, ja mikäli vanhus kykenee kommunikoimaan sanallisesti, toistetaan jotain hänen sanomaansa tai kerrataan sen ydin.

Toistaminen suoritetaan parin, kolmen lauseen ajan ja tavallisesti vanhus jo silloin uskoo, että tulee kuulluksi. Yhteyden synnyttyä validoija toimii kuin reportteri ja ryhtyy kyselemään. Vanhus kertoo usein mielellään ja on helpottunut siitä, että häntä kuullaan ja uskotaan. Edellytyksenä kuitenkin on, että kysely suoritetaan vilpittömän ystävällisessä hengessä.

Puhekykynsä menettäneen vanhuksen kanssa kommunikoidaan nonverbaalisti, mutta hänen tunteitaan pyritään myös sanoittamaan. Tunnetilan peilaamisen tai sen sanallisen kuvauksen osuessa kohdalleen vanhus usein rohkaistuu ilmaisussaan. Validoitaessa vanhuksen paluu realiteetteihin helpottuu ja se saattaa tapahtua nopeastikin. 

Vanhus, joka osasi enää sanoa vain ”ei mittää, ei mittää”, tuli käytävällä hoitajaa vastaan. Vanhuksen silmät olivat kauhistuneet, hiki otsalla ja kädet tärisivät hänen toistellessaan vielä osaamiaan kahta sanaa. Hoitaja seisoi häntä vastapäätä, myös kauhistuneen näköisenä ja kädet vapisten. Tiiviin, mutta lyhyen katsekontaktin jälkeen vanhus rauhoittui huokaisten, otti hoitajaa kädestä kiinni ja lähti kuljettamaan häntä pitkin käytävää.

Nämä kohtaamiset vanhuksen kanssa kestävät vain muutaman minuutin. Vanhus rauhoittuu saatuaan varmuuden, että häneen uskotaan ja että hän on turvassa.

Rouva K. yritti saada osaston ulko-ovea auki ja vaati päästä kotiin. Hoitaja toisti vanhuksen sanat ”Pitää mennä kotiin?” ”Täytyy, muuten äiti kuolee”, sanoi rouva K. ”Mikä hätä äidillä oli?”, kysyi hoitaja, jolloin rouva K. huokaisi: ”Taas minä elän näissä vanhoissa muistoissa.”

Muistisairasta vanhusta validoiva työntekijä tai omainen joutuu tilanteisiin kuitenkin aina yllättäen ja on tehtävässään yleensä yksin. Hän joutuu ottamaan vastaan ja säilömään levottomuutta ja ahdistusta, mikä edellyttää kykyä kestää, sietää ja vastaanottaa kaikkia potilaan affektiivisia ilmaisuja (Juntumaa, 2008, 10–11). Vesterinen (2010) muistuttaa Winnicottin käsitteestä riittävän hyvän äidin holding ja Tähkän käsitteestä funktionaalinen objekti. Validoijan on kyettävä olemaan myös sijoitusten kohteena.

”Monet kliiniset vinjetit elävöittävät tekstiä erinomaisesti, ja monet kuvauksista ovat suorastaan koskettavia. Tätä aihepiiriä ei ole käsitelty dynaamisen psykologian kannalta tästä näkökulmasta aikaisemmin, sikäli kuin tiedän. Pidän kirjoitusta ja etenkin sen kliinistä osuutta arvokkaana ja erinomaisen hyvin suunniteltuun kirjaan sopivana.” Artikkelin ennakkotarkastaja emeritusprofessori Johannes Lehtonen.